Luulenko vai tajuanko jotakin pahaa?

Kun ne negatiiviset tunteet valtaa olon.. Toivon että minulla olisi joku jonka viereen käpertyä ja joka sanoisi minulle että kaikki on hyvin.

Entä se toinen puoli?

Olen monesti miettinyt mitä hyötyä sairaudestani on ollut elämälleni. Vaikka asiaa on erittäin vaikeaa ajatella tältä kantilta, yritän nyt tehdä niin ja kirjoittaa sen ylös. No ainakin sen tiedän että minä olen paljon vahvempi kuin olisin koskaan uskonut, olen kestänyt kamalia tauteja, mielen menemistä sekaisin ja tunteiden menemistä vuoristorataa pitkin. Olen oppinut itsestäni ja kyvyistäni selviytyä hirveästi. Vaikka monta kertaa halusin ja yritinkin päättää elämäni, aina selviydyin voittajana eteenpäin.

Lisäksi olen nähnyt ketkä oikeasti minun ystäviäni ovat, ketkä kesti minua pahimmillani ja jaksoivat silti tukea minua ja elää kanssani sellaisena kuin olen. Nyt kun olen jo pitkään ollut melkein selvillä vesillä, olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää sitä että se, että menetin puolet ystävistäni ei ole minun syyni. Tottakai olisin voinut tehdä monta asiaa toisinkin, mutta minulle tuona aikana ei ollut muuta energiaa kun yrittää selviytyä jokaisesta päivästä. Olen siis pikkuhiljaa oppinut olla syyttämästä kaikesta itseäni ja tullut sinuiksi monien asioiden kanssa joita minulle on elämäni aikana sattunut. Kiitos niille supervahvoille ystävilleni joita ilman en enää olisi täällä!

Minut on rikottu ja hajoitettu monta kertaa ja vuosikymmeniä salailin tapahtumia koska syytin niistä itseäni. Nyt kuitenkin olen viisastunut ja tiedän että kokemani on ollut kamalaa väkivaltaa eikä millään tavoin minun syytäni. Olen siis vahvistunut ihmisenä hurjasti näiden vuosien aikana. Tiedän kuka olen ja mitä haluan elämältäni. Kuitenkin minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni ja monista tarpeistani. Vielä moni asia on kieroutunut mielessäni ja olen selviytyäkseni elämästä opetellut väärän tavan näyttää tunteitani.

Itsenäisyyttä olen oppinut jo paljon, mutta edelleen minusta tuntuu että olen liiaksi riippuvainen läheisistäni ja huomiosta. En ole kovin hyvä olemaan yksin, mutta sitä olen yrittänyt opetella tämän vuoden alkupäivät. Luulin että oloni paranisi kaamosmasennuksestani jos deittailisin ja tapailisin sulhasehdokkaita, niin tajusinkin että se ei ole oikeasti se mitä tarvitsen. Niinpä olenkin yrittänyt treffien sijasta opetella rutiineja elämääni. Yrittänyt syödä terveellisemmin ja säännöllisemmin. Saada elämääni jonkinlaisen rytmin pitkästä aikaa.
Mitä keinoja teillä on selvitä yksin olemisesta? Minä lähinnä ravaan tupakalla ja olen asunnossani verhot kiinni, tv päällä ja tabletti kourassa toivoen että joku juttelisi kanssani kokoajan facebookissa.. Ei kovin mieltä piristävää hommaa..