Minä.

Huomaa että mä olen kuumeessa kun kerrankin kirjottelen tänne. Aloin ajattelemaan tätä blogia tänään ja miettimään onkohan tämä enää ajankohtainen. Minä en nimittäin ole enää yhtään sellainen kun täällä olen kirjoittanut. Lisäksi moni luulee että minä olen oikeasti sellainen kun minä täällä olen kirjoittanut. Mutta ei, oikeasti minä olen nykyään elämän iloinen, onnellinen ja tasapainoinenkin, mitä nyt mun hulluutta lukuunottamatta.

Olen suhteellisen menevä, vaikka en olekkaan enää ADHD 24/7 tekemässä jotain. Olen nykyään oma itseni ja osaan taas nauraa ja nauttia tästä elämästä. Olen oppinut ottamaan elämän vähän iisimmin, niinkuin tänään luin elämä ei ole kenraaliharjoitus. Me elämme tänään, tässä hetkessä. Huomisesta ei vielä ole tietoakaan. Minä olisin onnellinen eletystä elämästäni jos joutuisin nyt lähtemään. Olen tehnyt paljon virheitä elämässä mutta myös oppinut niistä.

Siksi mietinkin että kun kirjoitan julkisesti blogiani niin menetänkö maineeni loppuelämäksi jos jätän tämän auki luettavaksi jatkossakin? Osaatteko te rakkaat lukijat ymmärtää sen että minä en ole sama asia kuin kirjoitukseni täällä. Minä en ole sama asia kuin blogini ja minä en ole sama asia kuin sairauteni.

Minä olen Noora ja minusta olen tutustumisen arvoinen ihminen ihan täällä oikeassa maailmassa :)

Ruokaruokaruoka.

Mitä nykyään uskaltaa enää pistää suuhun? Kaikki ruoka kun on nykyään prosessoitu jollain tavalla, kaikki ruoka tuo syöpää ja ruokaympyräkin on tehty suomen tuotannon mukaan joka tuottaa autoimmuunisairauksia joita minulla sattuu muutama olemaan. Olen siis tänään törmännyt sosiaalisessa mediassa moniin eri tutkimuksiin ja uutisiin joita olen lukenut.

Tieto lisää tuskaa ja kun tuskaa muutenkin tuo syöminen on, niin siitä ei seuraa kun kaiken ruoan karsiminen ruokavaliosta. Olen nyt jonkun aikaa yrittänyt olla gluteiinittomalla ruokavaliolla, jos mun vatsakivut löytäisi sieltä syyn. Vähän on kyllä jotain pientä tullut maisteltua esim kummitytön synttäreillä.  Mutta kuinka paljon stressiä kannattaa kestää ruuan takia? Kuinka paljon sitä loppupeleissä kannattaa miettiä mitä suuhun pistää? Joku päivä täältä kuitenkin lähtö tulee, niin kannattaako elämää pilata sillä että tuskailee mitä suuhun pistää?

Toisaalta ajattelen itse että olisi ihanaa pystyä syömään vain käsittelemätöntä luomuruokaa ja jättää kaiken gluteiinin pois. Mutta sitten taas toisaalta, kannattaako sitä stressiä kestää mikä tulee miettiessäni joka kerta kun suuhun jotain laittaa että kannattaako tämä?

Tälläisiä asioita tällä kertaa..