Arjen pienet asiat.

Voi kuinka minun onkaan ikävä niitä huomioivia tekstiviestejä kesken päivän, sitä että annat minulle pusun kun lähdet töihin. Sitä kun saan antaa pieniä tuliaisia sinulle kauppareissultani. Sitä kun lähetit minulle kukkia ystävänpäivänä jossa luki "hyvää maanantaita muru". Sitä kun paijaat minua kun makaan vieressäsi katsomassa telkkaria. Sitä kun naurat tyhmille jutuilleni, pitelet minusta kiinni ihmisten seassa.

Olen niin kyllästynyt ainaiseen riitelyyn, sitä mustasukkaisuutta ja epävarmuutta miten käyttäydymme yhdessä. Syyttelyä ja toisen satuttamista.

Kuulin yhden viisauden tällä viikolla; jos satutat toista pahasti ja hän antaa sinulle anteeksi, hän on se oikea.

Olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen. En ole enää pitkään aikaan kuunnellut ystäviäni ja heidän ajatuksiaan meistä. Ennen he uskoivat meihin, toisin on tänä päivänä. Olemme riidelleet niin pitkään, niin näkyvästi. Mutta mitä enemmän ystäväni ovat olleet epätoivoisia suhteemme, minä olen siihen alkanut uskoa. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä, sitä ei halua luopua kaikista niistä hyvistä hetkistä kun olemme selvinneet niistä kaikista kamalista hetkittäin.

♡♥♡

Keilaa pelaamassa!

Ollaan tänään mun ihanien ystävieni kanssa keilaamassa ja biljardia lyömässä. Tänään olen taas oivaltanut monta asiaa mutta päätöksiä pitää sulattaa vielä hetki ennenkuin niitä teen.

Musta on niin ihanaa miettiä että nykyään mun elämä on jonkun arvoinen näiden ystävieni takia. on todella tärkeää että jokaisella ihmisellä on ystäviä joihin voi luottaa puolin toisin. Ilman heidän tukea olisin varmasti jossain muualla tai ainakin jotain muuta kun nyt.

Whoot!?

Mulle tuli yhtäkkiä leukaluihin punasia pisteitä, mietin voiko ne olla maanantaisesta mansikasta (sain toissa talvena pahoja kohtauksia mansikkateestä). Tuskin kuitenkaan enää se vaikuttaa? Mietin myös olisko ne noi iltapala pähkinät? Vai voiko mulle vaan tulla epäpuhtauksia nassuun monen vuoden tauon jälkeen.. Tosin hippasen nämä kyllä kutiavat..

Mä oon nyt pari viikkoa yrittänyt käsitellä terapiassa ja itsekseni yksinäisyyden tunnetta ja oon tullut siihen tulokseen ainakin että mä en arvosta itseäni, vaan muita. Mä en halua olla vaivaksi muille, siksi en yritä soittaa edes seuraa itselleni.  Koska mä en arvosta itseäni niin mä ajattelen että mä olen yksin ja vaivun semmoseen arvottomaan tilaan ja jotenkin inhoan vielä enemmän oloani yksin omassa yksinäisyydessä.

Tämä asia on niin outo etten osaa pukea tuntemaani sanoiksi.. Kyse ei ole itsesäälistä kuten te kuvittelette, vaan luulen että tämä pohjautuu siihen kun "menetin" vanhempani kaksi vuotiaana talon rakennuksen aikana.. Terapeuttini kertoi että 2 viikkoa erossa riittää siihen että lapsi ei enää tunne vanhempiaan.. Jatkan asioiden pohdiskelua..

Surku.

Pentu sai 1,5viikon mietinnän jälkeen nimen Surku. Nimen innoittajana toimii Surku-muumi joka on aivan saman näköinen kuin minun Rakas Surku! Mietin myös voisiko Surku viedä minun viime vuotiset suruni pois? Ainakin tähän mennessä hän on onnistunut ♡ Chihujen jälkeen on niin hassua miten mun vauva kasvaa niin hurjaa vauhtia!  Hän on oppinut jo kävelemään portaat ylös ja alas,  menemään itse kissanluukusta ulos pissalle ja suurimmaksi osaksi tekee hätänsä ulos! Minun ihana Surku ♡

Cavan tupperikutsut.

Täällä odotellaan vieraita saapuviksi. Kipposet paikoillaan ja skumpat kylmässä. Jeii!

Rottia, iik!

Kummipojan isoveikka omistaa kaksi kesyrottaa. Minä uteliaana menin keittiön saarekkeen toiselle puolelle katselemaan kun ne touhusi pöydällä. Inhoan niitä, muyta siedätyshoito on jo hieman auttanut. No siinä ne alkoi sitten papanoimaan ja löysi tiensä mun Liu Jon laukkuun. Mä siinä aloin haukkomaan henkeä kun N huusi "täällä laukussakin on kakkaa!" Hieman vielä epäilyttää että löysiköhän tuo kaikki papanat mun laukusta :D Toivottavasti!

Vastuu.

Jokaisella on vastuu itsestään. Tänään mä oon tajunnu paljon asioita.. Kun mä olen yksin unohdan pitää huolta itsestäni, tänään mä taas huomasin että mun syöminen on unohtunut.. Söinpä sitten äsken kalaa, perunamuusia ja salaattia ja mandariinin. Mä en tajua sitä että miks mä en aina pidä kiinni siitä ruokarytmistä, minkä mä olen itselleni laatinut. Joka päivä keksin tekosyitä miten mä pystyn vähentämään ruokaa jotenkin, sitä vastaan joutuu taistelemaan että en muuta aterioitani syömishäiriöisen omantunnon mukaiseksi.

Mä huomasin viikonlopun aikana että yksinäisyys tekee mulle paljon pahaa, se pitääkin ottaa terapiassa aiheeksi. Pelkäänköhän hylätyksi tulemista vai mikäköhän yksinäisyydessä on niin kamalaa? Yksin asuminen on toisaalta kivaa mutta kun masentunut mieli ottaa vallan itkusta ei meinannut tulla loppua. Tajusin että olen aina inhonnut olla yksin, siksi upottauduin töihin hukkumiseen asti jotta ei tarvitse olla yksin. Vaikea asia.. En osaa laittaa mietteitäni sanoiksi.. mutta luulen että alan päästä ongelmieni ytimeen.. Siksi taisin sairastuakin, pelkäsin Mäksyn hylkäävät minut vaikka kaikki oli upeasti.. Ja niin minä menetinkin hänet.. sairastumalla.. kuitenkin hän kesti kaikkein eniten sairauttani, en voi koskaan kiittää tarpeeksi siitä.

Kukaan ei pysty ymmärtämään mitä jouduin viime vuonna kokemaan, ellei itse ole sairastanut.. mutta Mäksy näki kärsimykseni lähimpänä.. ja joutui kestämään eniten.. Kiitos siitä että kestit niinkin kauan katsoa tuota hirviötä. Tunnet minut paremmin kuin kukaan muu.

Näkisinpä tulevaisuuden.

Tiedätkö sen fiiliksen kun ei tiedä tulevaisuutta ja sen takia pelkää tehdä jotain päätöstä elämässä. Tuleeko siitä päätöksestä väärä valinta tulevaisuudessa vai tulisiko siitä elämäsi paras päätös?  Kun en tiedä mitä siitä tulisi en uskalla päästää irti,  koska menneisyys oli parasta aikaa päätöksen kohteen kera.

Kuitenkaan en ole tällähetkellä tähän asiaan elämässäni tyytyväinen. Ja se vaikuttaa muutenkin minuun pienesti negatiivisella tavalla.  Ruokakulttuurini on mennyt ravintoterapian avulla mennyt eteenpäin ja myös vointini parantunut ruoan myötä. Koirien kanssa mennyt hyvin ja kämppä pysynyt puhtaana.  Mutta heti siskojeni lähdettyä koti jäi hirmuisen tyhjäksi ja inhoan asua yksin.  Voi että kuinka toivoisin että osaisin olla yksin, nauttia tästä hiljaisuudesta ja olemisesta.  Mutta en..

Lepoalepoa!

Tänään huomaa että en ole tainnut syödä ihan riittävästi, tai sitten toissapäiväinen takaisin, ojentajatreeni osu ja upposi! Kroppa tuntuu hirmu kipeeltä ja ylös nouseminen oli vaikeeta. Vieläkin hengailen yökkäri päällä. No kohta otan itseäni niskasta kiinni, tukeva aamupala syöty ja kohta lounaan pariin :) Sitten kauppaan ja illalla tukkuun vieraskokoukseen jossa taidan saada uuden työtoverin tiimiini! Tiimi kasvaa silmissä ja meitä on jo 11 + minä. Jos sinua kiinnostaa huippukiva työ niin otahan yhteyttä; cammiwithus@gmail.com !

Pidän tänään toisen lepopäivän ja jätän salitreenin väliin :) Kroppaa pitää kuunnella :) Mun sisko tuli eilen seuraksi tänne ja mun pikku pentunen saikin leikkikaverin. Kaksi hippetti pentua riehuu jaloissa kiinni :) Tänään illemmalla saadaan vielä toinenkin sisko tänne yökylään perheen kera ja hänen koiralaumansa. Iloa ja menoa siis riittää :) Nyt vaatteet päälle ja nauttimaan tästä päivästä!

Ihanaa kipua!

Oujea, lihakset alkaa olla aika tukossa, kun treeni on alkanut kulkemaan ja syöminen! Joka toinen päivä on treenattu salilla ja tavoitteena olis vielä ottaa pitkiä kävelylenkkejä mukaan. Koti on pysynyt siistinä, vaikka pentu yrittää kovin sotkea. Mutta ihmeen sisäsiisti se jo on, kun olen käyttänyt pientä aina ulkona kun se herää :) Tuo pentu tuo ihanasti vastuuta ja on pakko olla enemmän kotona kun on kuusi koiraa hoidettavana. Ja koti tottakai myös! Enää ei kukaan auta mua. Syönyt oon hyvin vaikka kukaan ei katsokkaan perään.

Tänään oonkin johtajuus kurssilla lahdessa opettelemassa miten saisin mun tupperiryhmää kehitettyä paremmaksi :)
Kivaa päivää kaikille!

Mikä minulle nimeksi?

Olen niin söpö että valloitin Cammin sydämen.  Niinpä sain kotini häneltä kahden chihun kaverina. He ei oikein vielä välitä minusta, mutta kyllä ne pian tajuavat että tulin jäädäkseni. Tykkään pureskella kaikkea ja nukkua äitin kyljen päällä, muuten tulee helposti vielä itku kun kaikki sisarukseni on kadonnut.

Minulla ei vielä ole nimeä, olen siis 7viikkoa ja kaksi päivää vanha whippet tyttö. Mikähän nimeni voisi olla? Oikea nimeni on ViWaUn Story Time. Pitäisikö kutsuma nimeni kuitenkin alkaa U tai S kirjaimella että minut hyväksytään blogiin?  :)

Tässä minusta kuva:

Lepopäivä!

Eilen mä elin täydellisen päivän! Kävin aamupalan jälkeen ostamassa salikortin ja menin suoraan salille, en uskaltanut rehkiä joten tein iisin treenin. Crossasin aluksi 15min lämppärinä, sitten tein kaksi liikettä takareisille, yhden selälle ja yhden ojentajille, loppuverkaksi 5min crossarilla. Mutta tänään kun kuuntelee kroppaa niin se oli just hyvä! Ens kerralla uskaltaa vähän enemmän :) Huomenna mietinkin tekeväni tuosta kaksijakoisesta ohjelmastani etupuolen kropasta :) Tänään tosin vielä teen vatsat, ettei ihan pelkäksi istuiluksi mene koko päivä!

Sieltä suuntasin suihkun kautta terapeutille ja mietimme miksi suhteeni ruokaan on huono. Tulimme siihen tulokseen että kun en osaa käsitellä tunteita, niin kiellän itseltäni ruoka-aineita samalla tavalla kuin tunteitani. Hassua.

Sieltä mä lähdinkin Punin luokse koirien kera ja tehtiin noin 6 kilometrin kävelylenkki, voi kun mun pikku haukut ei tykännyt yhtään. Siellä ne mun selän takana lompsotti eteenpäin.. Sieltä sitten kävin moikkaamassa kaveria ja tupperi tiiminjohtaja kokoukseen. Tekemistä siis riitti ja kiirettä piti! En tiedä miksi, mutta kiireessä mä elän täysillä!

Hyvää uutta elämää!

Tänään heräilin tuossa kukonlaulun aikaan ja pelailin pari tuntia aamusta tabilla. Päästin koirat pissalle ja menin suihkuun. Nyt virkeänä aamupala pöydässä mietiskelen treeniohjelmaa itselleni. Voisinpa tänään käydä ostamassa 6kk kortin kaupungin salille, kun on huimat 35€ :) Aamupalaksi tänään (niinkuin melkein aina) syön 2dl puuroa, 2dl mehukeittoa, 2dl viiliä, teemukin sekä leivän korvaavan yosan :)

Päivällä olis tiedossa terapiaa, Punin kanssa treffit ja illalla olis tupperware kokousta :) Uskaltaisko sitä käydä salilla jo tänään ekaa kertaa? Touhuntäyteistä päivää kaikille!

Uusi vuosi.

Uusi vuosi tuo uuden elämän mukanaan minulle. Edellisen vuoden helvetti muuttuu lupauksiksi, nämä ovat kaikille suurimmaksi osaksi tuttuja lupauksia, mutta minä en ole niitä koskaan ennen sanonut.

Lupaukseni vuodelle 2013

Aion parhaani mukaan parantua syömishäiriöstäni.
Lopetan tupakanpolton.
Alan urheilemaan maltillisesti kohti unelma vartaloani.
Syön pääsääntöisesti viisi kertaa päivässä.
Tapaan säännöllisesti ravintoterapeuttia.
Vaihdan yleisen puolen hoitajalta erikoistuneeseen psyko- tai traumaterapiaan.

Olen melkein koko päivän lueskellut fitness ohjelmia verkosta ja miettinyt miten pystyisin aloittamaan treenaamisen täysin nolla kunnosta maltillisesti. Olen aina haaveillut lihaksikkaasta vartalosta, niin että lihaksia ei kuitenkaan ole liikaa. Fitness lajina on viime aikoina alkanut kiinnostaa minua ja se voisikin olla minun seuraava lajini, sen näkee kun treenikipinä puree minuun taas!

Aloitin tänään liikkumisen supermaltilla, kävin ensimmäisen kerran puoleen vuoteen koirien kanssa lenkillä! (Kiitos vanhemmilleni että on hoitanut koiria sairauteni ajan!) Kävelylenkki ei varmaan 15 minuuttia kauempaa kestänyt mutta huomenna sitä uskaltaa jo pidentää :) jei!

Blogi -ai mikä se on?

Hups kun on taas mennyt aika siivillä. Järkkäsin mun ihanille ystäville uuden vuoden kemut ja menoa riitti aamuun asti :) Olipas kivaa kun kerrankin oltiin ihan kotibileissä :) Tässäpä uuden vuoden juhlintaa!

Vuosi 2012 oli elämäni kamalin vuosi, nyt on aika unohtaa menneet! Kiitos kaikille jotka haluaa viettää aikaa kanssani ja tehdä vuodesta 2013 unohtumattoman ♡