Elämäni tärkeimmät ilot, jotka kestävät minua.

Elämäni kolme ilon aihetta ovat kummilapseni Huuhaa, Nashia ja Pikku-E. Toki Pikku-E:llä on vielä yksi ihana isoveli, joka on toki tädin kulta myös. :)
Kaikki kummitukset on syntynyt 6kk sisällä ja vanhin heistä on nyt 1v ja 7kk
Viime aikoina olen saanut ihania jo yökyläänkin javiettää heidän kanssaan aikaa ihan kahdestaan. On ihanaa huomata miten sitä oikeasti pärjääkään niin hyvin tuon ikäisten kanssa. Ehkä parasta mitä voikaan olla kun pieni tuhiseva ihmislapsi nukahtaa omaa rintaa vasten. Se tunne että joku niin pieni uskaltaa luottaa juuri minuun, rauhoittua minun sylissäni ja nukahtaa siihen sikeästi. Se tuhina, on vain jotain niin suloista.

Olen aina pitänyt suurimpana unelmanani oman lapsen saamista, olen aina halunnut olla niinkuin äitini. Kukaan muu tässä maailmassa ei ole minulle niin tärkeä kuin oma äiti. Hän on jaksanut minua hyvinä ja huonoina päivinä. Tukenut minua jokaisessa hyvässä ja huonossa valinnassa, ollut olkapäänäni, raivokohtauksieni kohteena ja opettanut minut tekemään oikeita valintoja ja päätöksiä elämässä.

Mutta mitä minä voin tehdä loppuun palaneen äitini hyväksi, miten saan piristettyä häntä kun hän ei enää jaksa. En kestä katsoa kun päivä päivältä hänen olonsa muuttuu huonommaksi ja jaksaminen mitättömäksi. Hänen sisäinen poltteensa ja elämän ilonsa tuntuu luisuvan sormien välistä. Vaikka kuinka yrittää pitää kiinni ja sanoa että hän on minulle tärkeä. Miten minä voin parantaa oloasi äiti rakas?

Isi, olen tutustunut sinuun enemmän vasta vanhempana. Mutta olen kiitollinen siitä että olet vähentänyt työntekoa ja antanut perheellesi enemmän aikaa. Sinua parempaa isähahmoa en voisi toivoa, sinun rauhallisuutta ja ahkeruuttasi, kaikkea lapsiesi parhaaksi tekemääsi ja kaikkia neuvojasi kun olen meinannut eksyä reitiltä. Olet paras.

Sitten rakkaat sisarukseni, ilman heitä en olisi sitä mitä nyt olen. He ovat nähneet kasvuni ja kehittymiseni. Pikkuvanhuuteni, itssekkyyteni ja itsepäisyyteni, nauruni, itkuni, raivarini ja elämäni ilot sekä surut. Heille olen aina ollut pikkusiskona, jota suojellaan kaikelta pahalta. Kuitenkin vasta nyt aikuisuuteen tullessa pikkusisko roolini on muuttunut yhtenäisemmäksi muiden kanssa ja meistä on tullut, sanoisinko jopa parhaita kavereita. Me voimme puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, soitella toisillemme ja puhua elämän ongelmista, iloista ja pulmista. Kysyä mielipidettä kun jokin asia askarruttaa ja saada tukea ja turvaa. Olen ylpeä että minulla on sellaiset sisarukset mitä on <3

Suurimman osan ajastani vietän avomieheni kanssa, häntä parempaa ei voisi toivoa minun rinnalleni. Ännä on saanut kestää paljon jo minua, 10 vuoden kaverisuhde josta kehittyikin jotain vakavempaa. Hän tuntee minut läpikotaisin, tietää että olen hieman hullu, hieman sairas ja tietää että en ole aina hyvällä tuulella. Hän on joutunut katsomaan vierestä kun nukuin 2 kuukautta elämästäni putkeen, kun saan hulluuskohtauksia ja ponpin sängyllä, kun kiukuttelen jokaisesta pienestä asiasta ja kun en halua olla vain kotona sekä paljon muita joskus kivoja ja joskus erittäin ärsyttäviä piirteitäni. Mutta hän kestää ne ja erittäin harvoin ottaa niistä nenäänsä. Olen kiitollinen siitä tuesta jota päivittäin saan häneltä se kaikki on elämäni parhautta. Miten joku ihminen voikin olla vain tarkoitettu minua varten. N <3 N

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä; kaikki ystäväni. Te jotka haluatte edelleen näiden tuntemien aikojemme jälkeen nähdä minua ja viettää aikaa minun kanssani. En voi mitenkään kiittää että olette tukeneet minua elämässäni ja että olen pystynyt jutella kaikesta teidän kanssanne. Olen muuttunut vuosien varrella ja te olette aina olleet tukenani.

Ilman teitä elämäni ei olisi kokonainen. Rakastan.