Mietin miksi ihmisiä ei auteta nopealla tahdilla kun he hakeutuvat hoitoon. Mietin miksi minun pitäisi haluta käydä hoidossa, mitä minä siitä oikein saan? Miksi minun pitäisi parantua, minullahan on kaikki hyvin nytkin. Kävin tänään siis syömishäiriökeskuksessa töölössä ja jokainen käynti saa minut tunteiden sekamelskaan. Minua vihastuttaa, ärsyttää ja mitä kaikkea muuta voikaan olla.
Toisaalta sisimmässäni huudan IHANAA, minä saan apua. Mutta toisaalta en ymmärrä miksi minun pitää kestää tälläistä? En halua juosta kokoajan lääkäreissä, hoitajilla, terapiassa, ravintoterapeutilla ja vaikka missä muualla. Se on vain pakko minulle, teen sen koska muut haluavat niin. Mutta toisaalta kyllä minäkin haluan, jossain syvällä sisimmässäni. En vain kuule sitä ääntä usein.
Minua ärsyttää suunnattomasti että en itse pysty hallitsemaan elämääni. En saa tehdä juuri niinkuin haluan, vaan minun pitää muuttua. Miksi minun pitäisi harkita haluanko hoitoon, eikö minut pitäisi pakottaa sinne. Minulla on nyt kuukauden harkinta aika, sen aikana päätän suostunko mennä osastolle sisään. Sinä aikana minä päätän mitä haluan taudin parantamiseksi. Miksi minun pitää päättää näin isoja päätöksiä. En minä kykene. Minua ahdistaa suunnattomasti koko tulevaisuus tällä hetkellä. En halua mennä enää kouluun, en halua enää mennä töihin, en enää halua mitään. Haluan vaan kadota.
En tiedä mistä nauttia, en tiedä mitä tehdä, nekin on jo niin isoja päätöksiä. Kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömiltä. Niin miksi minun pitäisi päättää minun koko elämästäni? Olisi niin paljon helpompaa että minut pakotettaisiin tähän, niin minulla ei olisi vaihtoehtoja paeta. Haluaisin taas vaan lähteä pois suomesta ja aloittaa uuden elämän, että kaiken voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Miten tämä asia voikaan ahistaa niin paljon. Ja kaikista inhottavinta asiassa on se, että jos menen hoitoon joudun olemaan siellä arviolta kuukauden ja KESÄLLÄ! En minä halua viettää kesääni sairaalassa.
Nyt ahdistaa, en osaa pukea näitä tuntemuksia enää sanoiksi. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Millaista siellä on? Miksi vasta kesällä? Miksi tässä kestää kokoajan niin kauan? Miksi minulle annetaan vaihtoehtoja? Mitä elämä on ilman syömishäiriötä? Minua pelottaa.
Mä en tiedä pitäisikö mun kirjottaa sulle vai ei, kun en kumminkaan sua tunne. Mulla tuli tosi huono fiilis kun aloin lukemaan sun tekstejä syömishäiriöstä yms, ja sellanen fiilis että haluaisin auttaa jos vaan jotenkin voisin..
VastaaPoistaMe ollaan täällä maailmassa vaihtoehdosta ja jos päättää jäädä, niin miksei siitä yrittäis tehdä parhaan mahdollisen. Älä kiltti "leiki terveydellä" jos sulle annetaan mahdollisuus parantua, kerran asiat kirpasee ja joskus kovaakin, mutta eikö olisi ihana tunne viettää kaikki loppukesät elämässä terveenä ja positiivisin mielin :) sun täytyy kysyä itteltäs, Mitä SÄ ihan oikeasti haluat! Ja tee just niinkun sun sydän sanoo, sähän kaikesta päätät ja elät ihan omaa elämää josta oot vastuussa.
Hmmh, mä toivon ettet ota mitään väärin mitä sulle kirjoitin. Tulee vaan halu auttaa, jos näkee että sitä joku saattais tarvita :')
Et tiedäkkään kuinka paljon kommenttisi minulle merkitsee. On ihana nähdä että on olemassa tuntemattomia ihmisiä, jotka välittää. Ajattelin tänään kommenttiasi paljon ja olet oikeassa. Mutta huomaan että on kamlan rankkaa myöntää olevansa vakavasti sairas, niin että ei pärjää enää itse. Ja kun ei tiedä mitä elämä on ilman syömishäiriötä, se pelottaa. Mitä jos minulla onkin parannuttuani vähemmän asioista mistä nautin, kun en enää saa nautintoa siitä että kiusaan itseäni.. Mutta kiitos kommentistasi. <3 Jään miettimään asiaa enemmän.
VastaaPoistaVoi, ihanaa kuulla :') hyvä sitten!
VastaaPoistaAjattele niin, että en esim. mäkään tiedä vielä mitä elämä olisi, jos uskaltaisin olla itsevarma ja rohkea ja laulaa ihmisille, ja vaikka hakea johonkin laulukilpailuihin. Se elämä vasta saattais olla uskomattoman ihanaa ja tuoda paljon uusia asioita elämään. Mäkin pelkään hirveästi tulevaa ja oon arka, mutta entä jos skarppaisinkin ja olisin kaikkea muuta kuin ujo ja arka :) elämä varmasti avautuis suuremmaksi ja tois mukanaa kaikkea hienoa!
Ei se elämä ilman syömishäiriötä varmasti sen oudompi olisi, pitää ottaa se haasteena, positiivisena sellaisena :) ja hei, oothan sä tälläkin kertaa jo yhden kokemuksen rikkaampi kun elämässäs käyt läpi tällaista :) älä pelkää elämää, kumminkin elät sitä koko ajan!
Toivottavasti voin auttaa jollain tapaa^^