Heräät aamulla jostain mihin et muista menneesi nukkumaan. Katumus ja morkkikset nousee pintaan ja lähdet vähin äänin pois, niinkuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Nämä tunteet koin tänään aamulla. Tosin tiesin olevani nukkumassa omassa kodissani, oman rakkaani vieressä. Tai niin kauan vieressä ennenkuin hän heräsi ja lähti mitään sanomatta syömään aamupalaa.
Minulle tuli olo kuin minua ei olisikaan olemassa ja päätin lähteä vähin äänin pois, ennenkuin rupeaisin itkemään. On hassua että tiedän toisen rakastavan minua, mutten ymmärrä miksei hän näytä sitä enää.
En ole koskaan ollut kovin uskonnollinen mutta tiedän raamatussa olevan yhden kohdan jota kaikkien pitäisi totella. Vapaamuotoisesti muisteltuna käyttäydy toista kohtaan niinkuin haluaisit toisen kohtelevan sinua.
Näin kuitenkaan ei tapahdu, minäkin alan luovuttaa koska en saa takaisin enää sitä mitä minä yritän antaa. Ehkä minussa ön vain vikaa ja luulen antavani enemmän kuin oikeasti annan ja odotan saavani enemmän kuin ansaitsen.
Minä vain toivon että kaikki olisi niinkuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Kommentteja valvotaan, joten se näkyy kaikille tarkastettuani sen. Kirjoitathan asiallisen kommentin, niin se pääsee näkyville!