"Aamulla olin jäänyt
junan alle, en päässyt sängystä ylös kun kaikkialle sattuu niin
jumalattomasti.
En jaksaisi enää taistella. Minusta tuntuu että minulle ei ole tarpeeksi voimia siihen.
Jouduin Jorviin lääkärin arvioon, olisin päässyt sisään. Mutta en mennyt. Nutridiet lisäravinteet on niin helkutan pahoja, muuta syötävää siellä ei ole. Joten sairaalassa tulee muuri vastaan ja kieltäydyn syömästä. Joten syömishäiriön kannalta siellä on helvettiä olla.
Noh, tässä nyt istun kotisohvalla ja nielen oksennuksen makua takaisin suuhuni. Olen epäonnistunut tänään, antanut periksi ruoalle ja ahmin itseäni täyteen. Söin Big Mac aterian plussana, kinuski sundaen ja äsken kävin hipsimässä R-kioskille ostamaan dippiä ja litran jätskiä. Yli viikon olen katsonut sipsikulhoa keittiön pöydällä ja haistellut niitä kuinka hyvältä ne tuoksuu ja miettinyt kuinka hyvälle ne maistuukaan. Nyt minä niitä puputan, ja mietin kuinka epäonnistunut olen. Kohta aion syödä vielä paljon, siis PALJON jäätelöä. Niin että mulle tulee niin huono olo, etten halua taas syödä pitkään aikaan.
Tänään oon alkanut ymmärtää ihmisiä jotka jää lääkkeisiin koukkuun, en yhtään ihmettele. Mulla on niin järkyttävät kivut kropassa. Ihan kuin koko kroppa olis tulehtunut tosi pahasti. En pysty taivuttamaan selkää mihinkään, etureidet on niin jumissa että eilen illalla teki mieli vaan itkeä kun kävelin sohvalta sänkyyn tuon 2 metrin matkan. Tänään sain luvan syödä särkylääkkeitä kipuihin. Otin 2 buranaa, ei auttanut, otin 2 buranaa lisää, ei auttanut. Otin Dolanin ja Norflexin, nyt on siedettävät kivut.
Mä en oikein usko lääkäriä että siitä että en syö tulisi muka näin hirveet krooniset kivut. Ja mitään muuta apua en saa siihen kun "sun pitäis syödä". Ei helvetti, oikeestikko? Mä kun luulin että pelkällä ilmalla elää. Mä vaan en pysty syömään. Ja sillä selvä. Ei tää mikään valinta oo että kokeilenpa miltä tuntuu sairastaa syömishäiriötä. C´moon. Ihankun mua ei vituttais ja ois paha olla tän takia. Ihan kun mä en haluais olla terve. Niin no, en kyllä tiiä haluunko. Järki haluu, se joka elää mussa ei haluu kuolla. Se taistelee olemassaolostaan.
Se joka elää mussa oppii joka päivä paremmaksi mussa, enää mulla ei oo niin huono olo koska mä tajusin että mä voin juoda. Light limuja, niissä ei oo kaloreita. Mä oon oppinu mitä voi syödä, missä ei oo paljon kaloreita. Mä tutkin kaupassa aina kaikki eri merkit ja katon missä on vähiten kaloreita. Se oppii mussa paremmaksi. Mä jään siihen tunteeseen koukkuun. Ja mä saan siitä tyydytystä.
Tänä iltana mä itken itteni uneen, koska tää päivä on ollu niin perseestä. Oon saanu taas kaikki ylihuolehtivaiseks musta sanoillani ja mä oon epäonnistunu. Mä ahmin, niin että tulee paha olo. Joskus toivoisin että osaisin oksentaa. Mutta vaikka kuinka olen yrittäny opetella, en osaa. No eipähän mee hampaat pilalle.
Täällä mä oon, mä hengitän joten mä olen olemassa."
En jaksaisi enää taistella. Minusta tuntuu että minulle ei ole tarpeeksi voimia siihen.
Jouduin Jorviin lääkärin arvioon, olisin päässyt sisään. Mutta en mennyt. Nutridiet lisäravinteet on niin helkutan pahoja, muuta syötävää siellä ei ole. Joten sairaalassa tulee muuri vastaan ja kieltäydyn syömästä. Joten syömishäiriön kannalta siellä on helvettiä olla.
Noh, tässä nyt istun kotisohvalla ja nielen oksennuksen makua takaisin suuhuni. Olen epäonnistunut tänään, antanut periksi ruoalle ja ahmin itseäni täyteen. Söin Big Mac aterian plussana, kinuski sundaen ja äsken kävin hipsimässä R-kioskille ostamaan dippiä ja litran jätskiä. Yli viikon olen katsonut sipsikulhoa keittiön pöydällä ja haistellut niitä kuinka hyvältä ne tuoksuu ja miettinyt kuinka hyvälle ne maistuukaan. Nyt minä niitä puputan, ja mietin kuinka epäonnistunut olen. Kohta aion syödä vielä paljon, siis PALJON jäätelöä. Niin että mulle tulee niin huono olo, etten halua taas syödä pitkään aikaan.
Tänään oon alkanut ymmärtää ihmisiä jotka jää lääkkeisiin koukkuun, en yhtään ihmettele. Mulla on niin järkyttävät kivut kropassa. Ihan kuin koko kroppa olis tulehtunut tosi pahasti. En pysty taivuttamaan selkää mihinkään, etureidet on niin jumissa että eilen illalla teki mieli vaan itkeä kun kävelin sohvalta sänkyyn tuon 2 metrin matkan. Tänään sain luvan syödä särkylääkkeitä kipuihin. Otin 2 buranaa, ei auttanut, otin 2 buranaa lisää, ei auttanut. Otin Dolanin ja Norflexin, nyt on siedettävät kivut.
Mä en oikein usko lääkäriä että siitä että en syö tulisi muka näin hirveet krooniset kivut. Ja mitään muuta apua en saa siihen kun "sun pitäis syödä". Ei helvetti, oikeestikko? Mä kun luulin että pelkällä ilmalla elää. Mä vaan en pysty syömään. Ja sillä selvä. Ei tää mikään valinta oo että kokeilenpa miltä tuntuu sairastaa syömishäiriötä. C´moon. Ihankun mua ei vituttais ja ois paha olla tän takia. Ihan kun mä en haluais olla terve. Niin no, en kyllä tiiä haluunko. Järki haluu, se joka elää mussa ei haluu kuolla. Se taistelee olemassaolostaan.
Se joka elää mussa oppii joka päivä paremmaksi mussa, enää mulla ei oo niin huono olo koska mä tajusin että mä voin juoda. Light limuja, niissä ei oo kaloreita. Mä oon oppinu mitä voi syödä, missä ei oo paljon kaloreita. Mä tutkin kaupassa aina kaikki eri merkit ja katon missä on vähiten kaloreita. Se oppii mussa paremmaksi. Mä jään siihen tunteeseen koukkuun. Ja mä saan siitä tyydytystä.
Tänä iltana mä itken itteni uneen, koska tää päivä on ollu niin perseestä. Oon saanu taas kaikki ylihuolehtivaiseks musta sanoillani ja mä oon epäonnistunu. Mä ahmin, niin että tulee paha olo. Joskus toivoisin että osaisin oksentaa. Mutta vaikka kuinka olen yrittäny opetella, en osaa. No eipähän mee hampaat pilalle.
Täällä mä oon, mä hengitän joten mä olen olemassa."
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKyllä, on ihan kaameeta, niin itselle kuin kaikille tutuille :( Tsemppiä! <3
VastaaPoista