Minä vihaan sunnuntaita. Kun seurustelin tämä oli virallinen krapulapäivä. Silloin ei voinut tehdä koskaan mitään. Inhosin kun ei voitu ikinä tehdä mitään. Toisella kun oli aina niin huono olo että hän oli toimintakyvytön. Tänään olin iloinen vihdoinkin kun aamulla tajusin että tänään sunnuntai on hyvä päivä. No olen vain nukkunut, vaikka halusin tänään puuhata hyvässä seurassa kaikkea. En vain tiedä kenen kanssa olisin edes ollut.
Mutta tänään tajusin että erossa menetin myös parhaan kaverini. Minulla on yksi ympärivuorokautinen juttelu kaveri vähemmän. Taas yksi ystävä vähemmän, yksi ystävä ja ainoa ihminen joka tietää minusta kaiken koko maailmassa. Epäreilua.
Hei muru, kun mä seurustelin, alkuun sunnuntait oli parhaita päiviä maailmassa: sai potea toisen kanssa kaikessa rauhassa kaikenmaailman oloja. Sitten, kun alkoi menemään huonosti, sunnuntaista tuli se hirveä masistelusynkistelypäivä, jolloin kaikki tyhmät ajatukset valtasivat mielen. Nyt kun oon taas yksin, sunnuntait on taas maailman parhaita päiviä! Saan nukkua omilla ehdoillani pitkään, mennä ulos tai pysyä sisällä, käydä treenaamassa tai olla treenaamatta, ja ihan mitä vain. Saan siis itse päättää. Yksin on hirmu hyvä olla. Kyllähän se on vaatinut sen, että käsittelee asian pois päiväjärjestyksestä, laittaa talteen kaiken hyvän mitä siinä oli, ja muistelee niitä hyviä paloja ja hymyilee niille silloin kun siltä tuntuu. Se vie aikansa ennen kuin siihen pääsee, mutta sitten on taas vähän vahvempi.
VastaaPoistaSoita mulle joku päivä. <3