Ravintoterapeutti.

Noniin, niinkuin arvasinkin satikutia sieltä tuli. Olen kaksi viikkoa taas syönyt puolet päivän kaloritarpeista.. Ei siis ihan putkeen oo mennyt. Oon huomannut että mä nukun jopa 14 h yössä, joten mun valveilla olo aika päivässä on tällä hetkellä aika lyhyt.. Päätettiin siis ravintoterapeutin kanssa että mä yhdistän mun lounaan ja välipalan, niin ei koko pävä mene vaan syömiseen. Mari on aivan ihana, hän on sairastanut myös syömishäiriötä ja on niin ihana puhua hänen kanssaan kun hän ymmärtää ja tukee. 

Hän sanoi että anna itsellesi lupa syödä, se vie aikaa ennenkuin parantuu. Repsahduksia sattuu, mutta niistä pitää oppia. Urheilu ei ole tässä vaiheessa tärkeää, vaan se että saisin itseni työkykyiseksi. En ole ajatellutkaan että työ pitäisi tulla ennen urheilua. Hölmö minä. Olen vain ajatellut että sitten olen työkykyinen kun saan elämäni normaaliksi, että jaksan myös urheilla. Kroppanihan on sen takia niin väsynyt, kun en syö tarpeeksi tai sitten kun syön niin kroppa parantaa kaikkea mitä olen 13 vuoden aikana siellä tuhonnut. 

Silloin kun väsyttää, niin pitää nukkua. Silloin kun on nälkä niin pitää syödä. Syömisen tunne on jo ensiaste siitä että kropassa ei ole tarpeeksi energiaa. Aivan kuin janon tunne tulee siitä kun kroppa alkaa jo kuivumaan ja kertoo että tarvitsee lisää nestettä. Kun väsyttää niin kroppa vain tarvitsee unta että kaikki arjen rasitukset poistuisivat ja kaikki palautuisivat ehjäksi ja kokonaiseksi. Nyt siis annan luvan itselleni nukkua ja yritän mennä nukkumaan aikaisemmin kuin viime aikoina. 

On vain niin kurjaa kun energia ei riitä edes normaaliin sosiaaliseen elämään. Mutta ehkä mä yritän ainakin tämän ja huomisen päivän selvitä bittimaailmassa kavereiden kanssa juttelemiseen. Olen meinaan hieman kipeänä, nenä vuotaa kuin seula ja yskittää hirmuisesti. Hieman lämpöäkin aina välillä käy kylässä, mutta se nyt ei ole mikään ihme, käyhän se aina terveinäkin päivinä välillä poikkeamassa.. Outo kroppa, ei voi muuta sanoa. Kunpa kaikki vain muuttuisi pikkuhiljaa helpommaksi. Tuntuu että viimeinen n. 9kk on ollut pikkuisen rankkaa mulle ja hieman liikaa painoa on pistetty pienen ihmisen hartioille. Mutta ehkä painolasti voisi pikkuhiljaa lähteä pois ja rupeaisin hymyilemään joka päiväisesti. Noh, mutta ei nyt odoteta liikaa. Jos nyt vain muistaisin ensin syödä, vaikka ei nälkä olekkaan.