Sairaalaystävät ja lauantai-ilta.

Eilen tosiaan oli viimeinen päiväni sairaalassa. Niinkuin ennen sanoinkin jo, sairaalassa oli ihanaa kun pystyi puhumaan lääkkeistä, oireista yms. Ilman että kukaan ihmetteli. Pystyimme vitsailemaan lääketilauksistamme ja mahakivuista ja painosta. Siellä tuli tutustuttua ihaniin tyttöihin, jotka toivottavasti pysyvät pitkään elämässäni.

Tiedän että ei pakosti ole hyvä ystävystyä sairaalassa eri ihmisiin, koska paranemistahto ei ole kaikilla samantapainen ja voi olla että vertaistuesta tulee vain haittaa. Minä kuitenkin luulen että tässätapauksessa minulla oli huonoin paranemishalu, muut tytöt kuitenkin saivat minutkin tsemppi fiiliksille ja uskomaan siihen että minäkin voin parantua. Lisäksi viimeisen päivänä painostani oli tippunut 600g, silloin aloin uskomaan että minäkin voin uskaltaa syödä. Koska siihen mennessä painoni oli vain noussut nousemistaan. 

Lääkärit ja hoitajat yrittivät vakuuttaa minua siitä että paino alkaa jossain vaiheessa tasautumaan, kun nesteet poistuvat ja alkavat löytää omaa paikkaansa. Viimeisenä päivänä aloin uskomaan siihen, että ehkä se sitten onkin totta. Nyt alan opettelemaan elämään ja syömään. Juuri vedinkin naamariin aamupala puuron ja ihan ähkyssä odottelen että parin tunnin päästä pääsen hemmotteluun.

Tänään muutenkin on ihana päivä tiedossa, yksien 30 vuotis synttäreiden merkeissä jonka jälkeen lähden Kristiinan ja muiden ihanuuksien kanssa istuskelemaan iltaa!