Ahdistus nousee pintaan.

Mä kävelen askel askelelta hitaasti, katselen ympärilleni ja mietin miten muiden elämä on niin onnellista. Mietin miten mä olen valinnut näin huonon elämän itselleni. Mun tekee mieli purskahtaa itkuun kun kävelen terapiasta ja näen mun vanhan kodin. Mä mietin miksi mä joskus oon suostunut ja joutunut ihmisten hyväksi käytetyksi. Mä mietin miksi mä koen elämäni niin turvattomaksi. Miksi joskus suostuin kertomaan elämästäni lehtien palstalla. Mä haluisin taas vaan kadota ja olla olematta. Kaikki ahdistaa niin paljon.

Mä en ajatellut että mun elämäni menee näin. Mä en valinnut itselleni tätä tietä. Oon 25 vuotias joka on piilotellut koko elämänsä kovan kuoren takana. Kolme kertaa ajautunut tässä elämässä Burn outin partaalle, mä olen epäonnistunut ihmisenä ja menettänyt niin paljon. Yksityisyyteni on mennyt ja tuhottu. Miten tässä ankaruuden valtaamassa elämässä voisi olla onnellinen ja taas kostan itselleni ruoan kautta. Kierre on taas alkanut kun jääkaappi on pahin viholliseni.

Alkoholin huurteinen elämä mietityttää ja joskus mietin pitäisikö alkaa juomaan tunteeni palasiksi. Mietin kaikkia ystäviä jotka ovat olleet elämässäni ja miksi olen joutunut menettää sairauteni takia niin paljon heistä. Masennukseni on kamalaa ja tiedostan että sen takia moni on ottanut askeleita taakse. Kukaan joka ei ole sairastanut masennusta ei voi tietää mitä sen kanssa eläminen on. Minä olen kadottanut itseni, luonteeni ja elämän iloisuuteni. Vaikka muut sanovatkin että kyse ei ole sairaudestani vaan muusta. Minä tiedostan muuttuneeni kamalaksi, herkäksi, loukkaantuvaksi ja huomion hakuiseksi tämän taudin myötä.

Syömishäiriö on minun keinoki purkaa pahaa oloani. Mutta silti olen kokoajan huolissani enemmän muista kuin itsestäni. Sain jopa huonon oman tunnon kun sain terapeutilleni ajan hänen ruokatunnilleen. Hänenhän pitää syödä jaksaakseen. Minä olen poikkeus, en tarvitse ruokaa elääkseni. Pärjään hyvin ilmankin. Muiden raha asiat ovat omiani tärkeämpää, lainaan kyllä vähistänikin kun joku on pulassa. Tälläkin hetkellä tililläni on muutama euro, laskut maksamatta ja sairauspäivä rahoista ei ole tietoakaan seuraavaan kuukauteen koska sairaslomassani oli hetken katko.

Tekisi mieli käpertyä jonkun ihmisen kainaloon ja itkeä itsesäälini ulos. Mutta kova kuoreni ei anna minulle sellaista mahdollisuutta. Jatkan epävarmoja askeliani ja teen ympäristöstäni musiikkivideon. Siinä videossa on kaikki hyvin ja ihmiset rakastuneita ja onnellisia. Kunnes otan kuulokkeet korviltani ja todellisuus iskee kuin nyrkki kasvoihini.