Girls night(s) out!

Ihana viikonloppu on takana tyttöjen kera. Oltiin Kristiinan, Ragdollin ja Punin kanssa Tukholman risteilyllä ja vietettiin laatuaikaa tyttöjen kera. Minä juhlin mun uutta päätöstäni elämässä; mä haluan ensimmäistä kertaa elämässäni tosissani parantua. Leppävaaran psykiatrisen poliklinikan päiväosasto oli hirveä paikka, ihmiselle joka ei pysty syömään tuntemattomien kanssa tai yksin muiden edessä. Päätin siis torstaina että minun osalta sairaalajakso sai loppua. Suutuin itselleni ja vihasin sairauttani kun taas kerran epäonnistuin. Kun lähdin kotiin, kävin kaupassa ostin kaksi kassillista ruokaa ja päätin että nyt saa riittää, minä haluan parantua!

Niinpä olenkin perjantaista asti syönyt hyvin, paitsi tänään vain kaksi kertaa. Eilen illalla sain inhottavan närästyksen joka on kiusannut minua siitä saakka, joten ruoka ei ole oikein uponnut. Huomenna taas tsemppaan! Ei tämä muutos helppoa ole, mutta haluaisin olla satuttamatta muita ihmisiä ja palauttaa yhden unelman itselleni. Ja toki minä itse haluan olla taas hyvin voiva, pirteä ja alkaa taas urheilemaan! Talvella ainakin pitää päästä snoukkaamaan ja pulkkamäkeen!

Kristiina ja Ragdoll hävisi ensimmäisenä iltana aalloille ja kömpi nukkumaan ajoissa, me jatkettiin Punin kera pilkkuun asti ja tavattiinkin kahteen tuttuumme! He liittyivät seuraamme myös seuraavana iltana kun kaikki tytöt jaksoi shoppailureissun jälkeen jatkaa iltaa pilkun ylikin! Pakko sanoa että kovin hiljainen oli Siljan laiva, mutta kyllä menoa ihan omalla porukallakin oli! Pikkuhiljaa muistankin taas kuinka kivaa on viettää tyttöjen kanssa aikaa, kun vielä sellaisiin hetkiin minutkin kutsuttaisiin useammin kun itse en viitsi kestejä järkkäillä ja muutenkin on edelleen niin hankalaa pitää sellaisiin ihmisiin yhteyttä ketkä eivät pidä minuun yhteyttä. Vaikka ovatkin minulle tärkeitä.

Pakko muuten kertoa mitä ihana nainen osastolla sanoi minulle; on niin harmi kun jää työelämästä pois, kuinka tyhjän päälle ihminen joutuukaan. Minulla ei ole kuin mieheni ketä näen viikon aikana, ei yhtäkään ystävää tai tuttua joka pitäisi yhteyttä kun jäin töistä pois, joten ole onnellinen kun sinulla on ystävä joka jaksaa pitää sinuun joka päivä yhteyttä. Olenkin aina yrittänyt sanoa kuinka kiitollinen olenkaan Kristiinalle että jaksaa joka ikinen päivä puhua kanssani, kuunnella valitustani ja elämääni missä ei tapahdu mitään. Hän on elämäni valo ja ilo ♡ Hän on antanut minulle uskoa huomiseen ja halannut kun sitä olen tarvinnut. On ihanaa kun on tuollainen ystävä joka saa jopa minut nauramaan! Ei ole helppoa olla vakavasti masentuneen ystävä. :)

Hirmuisesti kaikkea kerrottavaa tänne! Mutta jatkan huomenna niin joku ehkä jaksaakin lukea tekstit loppuun asti :D sekasikiösoppa. Öitä!