Mielentila on hyvä mutta kroppa huutaa väsymystä. Viimeinen ravitsemusterapia käynti oli eilen jorvissa ja tulos oli että syön edelleen aivan liian vähän. Miten saisikin itseni ymmärtämään että ruokaa saa ja pitää syödä PALJON! Tajusin vasta eilen kärsivän pahoista vatsavaivoista koska ruokaa ei mene masuun tarpeeksi. Kroppakin tuntuu huutavan tälläkertaa kovaa että ravintoa ei ole tarpeeksi. Se onkin outoa koska aiemmin on pystynyt elämään kauan jopa monia kuukausia näin, mutta nyt kroppa kertoo heti kun ei ole tarpeeksi energiaa.
Suuren edistyksen olen siinä suhteessa tehnyt että olen pystynyt laajentamaan paljon ruokia mitä syön, salaattiöveri on takanapäin ja salaatti maistuu hyvälle taas, samoin hedelmät. Karkkia pystyn myös syömään ja muutkin herkut ovat helpompia kuin ennen. Pahinta on vain antaa itselle lupa syödä, kun olen sitä yrittänyt antaa niin yhden jogurtin olen vain saanut lopulta jääkaapista ulos.
Toki olenhan puolessa vuodessa kehittynyt hirveästi ja se olikin hassua kun itse fiilistelen saavutusta paljon, mutta kun kerroin ystävälleni mitä oikeasti syön hän pettyi minuun paljon. Mutta voin kertoa että ei ole helppoa alkaa syömään normaalisti kun ennen join cola zeroa litroja päivässä jotta elin.
Nyt pitäisikin alkaa ottaa traumaterapeutteihin yhteyttä, jotta uusi vaihe elämässä alkaisi niiden (traumojen) selvittelyn kanssa.
Me jatketaan makoilua Kaapelin kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Kommentteja valvotaan, joten se näkyy kaikille tarkastettuani sen. Kirjoitathan asiallisen kommentin, niin se pääsee näkyville!