Oppia ikä kaikki.

Viime viikkoina mä oon oppinut hirveesti taas itsestäni, kuinka mä vuoden viikoittaisen sairaanhoitajan tapaamisten kanssa en oo kertaakaan pystynyt näyttämään kuinka rankkaa se on ollut. Nyt viime viikolla tapasin ensimmäistä kertaa toivottavasti tulevan psykotraumaterapeuttini, käynti tuolla muistuttikin kuinka rankkaa on käydä juttelemassa kipeistä asioista jonkun kanssa. Ja tänään juttelinkin mun sh:n kanssa että kuinka rankka prosessi tämä parantuminen on ollut.

En voi vieläkään sanoa parantuneen, koska en ole. Mutta voisin sanoa että olen tasapainoisemmassa tilassa. Enää en käy päivittäin vaa'alla, oikeastaan en ole koko vuonna vielä käynyt. Olen lihonut niin paljon että tuon yli 60 kilon näkeminen lukuina olisi liian ahdistavaa. Syön päivittäin, vaikka en pystykkään sanomaan että "ansaitsisin" syödä. Siksi eilenkin pistin kokonaisen jauhelihapaketin mikroon ja ruskistin sen siellä, vain koska en näe että oman ruokani takia minun tulisi nähdä vaivaa. Siksi kouluruokailu taitaakin olla minulle vaikeaa. Muiden tullessa syömään valmistan mielelläni hyvää ruokaa heille ja syön sitten itse jos sitä jää.

Tänäänkin paistoin tuplasuklaa vadelma- mustikkapiirakkaa, mutta en itselleni.

Siksi taidan käydä niin useasti ulkona syömässä tai ostan valmisruokaa kotiin. Tällaisia asioita olen viime aikoina tajunnut itsestäni. On mielenkiintoista oppia omia käytäntömalleja, miksi teen jotakin? Mistä se johtuu? Miksi arvostan muita enemmän kuin itseäni? Miksi kiltteyttäni käytetään hyväksi?

Mitä sinä olet oppinut itsestäsi?