Ahdistus.

Oi miten minä sinua vihaankaan. Minusta on niin inhottavaa että ihminen joka ei halua syödä ruokaa ns. pakotetaan syömään, vaikka olenkin hoidossa aivan vapaaehtoisesti. Paineet ruokailemiseen kasvaa, kun on ryhmäpainekin. Sitten tulee kylään se vihamieheni ahdistus. Hän kuristaa kurkkuasi, rintaasi ja ei anna sinun ajatella mitään järkevää.

Ruokaruokaruoka, minä lihonlihonlihon. Apua! Voisiko joku pelastaa minut syömiseltä! Kuitenkin järkevä puoli minussa lähtee syömään, syö ja syö. Mutta niinhän sairaalahenkilökunta niin minulle lupaa että en minä tule lihomaan. Minä vain voin turvota hieman. (niinkuin mahani, aiemmassa kuvassa näittekin mun raskausmahani..) No 2 kiloa oli tullut 5 päivässä, mutta eiköhän se 5 paastoaminen vetänyt nestetasapainot aikalailla sekaisin, joten toivon että hoitajat vain puhuvat totta.

Onneksi sain Vihamiehelleni vihamiehen, valkoisen tabletin joka oikeasti auttaa! Ihanaa että vihdoinkin ahdistus on hallittavissa, mitkään pienet annokset ei ole auttaneet ennen siihen. Nyt sitten sainkin kunnon lääkettä, kunhan vielä mun lääkäri kirjoittaisi reseptin niin täällä kotonakin saisi ahdistuksen pois. Mutta mä luulen että vähän aidan ali mennään koko viikonloppu tuon ravinnon suhteen, lisäksi mulla olis tavoitteena liikkua paljon, vihdoinkin kun jaksaa! jeii!

Ihanaa olla viikonloppu kotona!