Vanhempani kävivät täällä joka ahdisti minua jonkun takia. Tapaaminen meni kuitenkin hyvin ja isäni istui hiljaa, niinkuin aina ja äitini puhui ja kyseli. Oli huolissaan jatkosta kahden viikon päähän että mitä hoitoa sitten saan jos syöminen ei toimi kotona, puheissa vilahti jalkautuvan työryhmän työntekijän kotivirrailusta aina kokopäivä hoitoon asti.
Minä en tajua edelleenkään olevani niin sairas että kokopäivä osasto olisi minua varten, mutta tiedän kyllä olevaninaivan sekaisin ruoan suhteen. Perjantaista asti olen ollut taas kuolemanä väsynyt. Nyt 3h päikkäreitä kahdessa erässä takana, miten tämä onkin niin rankkaa olla täällä hoidossa. Liikunta on taas jäänyt perjantain jälkeen pois. en vain jaksa.
Ahdistukseen en ole keksinyt hyviä lievennyskeinoja, ainoastaan tupakointi palasi elämääni kosk näin saan hetken hengittää ja se lievittää ahdistusta. Epäterveellistä ja tyhmää se on mutta fiksumpi apu kuin ahdistuspilleri. Yritän keksiä paremman keinon, onneksi tupakointi ei ole koskaan ollut minulle asia mitä en voisi helposti lopettaa. Yök.
Olispa niin kiva kun vois jotenkin auttaa ja helpottaa sun oloa. Voisin niin mielelläni kuunnella sun murheita ja ahdistuksenaiheita monta tuntia jos se vaan helpottais, mutta eihän me edes tunneta. :/
VastaaPoistaOnko sulla muuten sellanen olo, että sulla pitää olla ohjat käsissä ja hallita tilannetta/tilanteita? Ajattelin vaan kun edellisessä postauksessa sanoit että sua ahdistaa jo parantuminenkin, niin voisko se johtua siitä että et pystyis omasta mielestä silloin olemaan ns. tilanteen herra ja säännöstellä syömisiäsi?
Tosi sekavaa, enkä tiedä ymmärsitkö mun pointin...ehkä hukkasin sen jo itekin.
Voimia. :)
Oi ihanan sydämellinen olet, mutta eiköhän kun terapia alkaa niin pystyn käsittelemään elämäni vihaa ja muita tunteita joita en osaa käsitellä tai tunnistaa.
PoistaKyllä, mä olen tosi ns. Pomo henkinen, kaiken pitää olla mun käsissä ja narut järjestyksessä. Lisäksi oon todella ankara itselleni. Jos jotain en osaa niin suutun itselleni ja sen takia useimmiten rankaisen itseäni ruoan kautta.
Luulen että tää kaikki näkyy siinä pelkona että epäonnistun. Ja koska 13 vuotinen sairauteni on tehnyt sen etten muista mitä terveenä oleminen on. Se pelottaa, koska en tiedä mihin yritän pyrkiä..