Ruoka vs. Ruoattomuus.

Tänään on se ilta kun sairauteni näyttää minulle punaista valoa. Minua ahdistaa nukkumaan meno koska se tietää taas huomista uutta päivää, huomisia uusia ruokia syötäväksi. Tänään kuulin vanhalta tutulta laihtuneeni paljon, viimeksi kun näimme olin kuulemma pieni pullero. Tiedän että normaali ihminen vain nauraisi asialle ja unohtaisi asian. Minä sen sijaan mietin vain että olenko tosiaan pieni ja pullero. Minä kun en pidä itseäni edelleenkään oikean kokoisena.

10 vuotta sitten taisin painaa noin 30 kiloa enemmän kuin nytten, mutta koen olevani edelleen pieni ja pullero. Kun kuulin sen jonkun muun suusta, sain itselleni ahdistuksen. Kyllähän tuollaista kritiikkiä pitäisi osata kuunnella ja lisäksi kokea tuo sanoma hyvällä. Minä taas vain otan itseeni ja saan siitä pahan olon.

Tänään tajusin myös että en ikimaailmassa ajatellut olevani 25-vuotiaana sairaslomalla ja olematta mitään. Olen työtön, opiskeluni ovat jäissä ja yritän opetella elämään ja nauttimaan arjesta. Tuntuu siltä kuin olisin vain pilannut elämäni ja en enää koskaan voi saavuttaa unelmiani. Vaikka ymmärränkin että se kaikki on edelleen mahdollista.

Tajusin myös sen että minulla oli viikko aikaa harjoitella kotiruoan syömistä. En kuitenkaan muutamaa aamupalaa lukuunottamatta ole syönyt kertaakaan kotiruokaa. Ainoastaan pakasteruokaa, evästyyppistä ruokaa sekä noutoruokaa. Tunnen itseni erittäin "likaiseksi" ja maailman epäterveellisimmäksi ihmiseksi. Itken salaa sitä kuinka minusta tuntuu että olen saanut kamalasti lisäpainoa, koska en pysty syömään terveellisesti. Vaikka kaikki vanhat vaatteet sopivatkin edelleen päälleni.

Minusta tuntuu epäonnistuneelta ja helpommalta palata vanhaan syömättömyyteeni. Siloin pystyin itse pitämään elämääni käsissäni ja kaikki tuntui helpommalta. Jääkaapille meno tekee edelleen pahaa ja kun kukaan ei seuraa syömisiäni millään tavalla, ne on niin helppo jättää välistäkin..

Inhoan ahdistusta mitä ruoasta tulee..