Tunteita ja tunteita.

Mietin tänään että elänkö syödäseni vai syönkö elääkseni.. Päädyin siihen että tällä hetkellä elän syödäkseni, koska opettelen syömään säännöllisesti ja niin kuinka kuuluu. Se on mielestäni aika rankkaa koska joudun taistelemaan itseni kanssa jokaisen ruoan aikana. Muu elämä jää ruoan varjoon, koska mietin kokoajan vain että koska minun pitää taas syödä. Olenhan melkein puolet elämästäni syönyt pysyäkseni hengissä. Ja alkuvuodesta enää eloon jääntikään ei kiinnostanut ruoan suhteen.

Olen päässyt luullakseni suurimmaksi osaksi yli siitä etten haluaisi elää, vaikka edelleenkin usein mietin kuinka paljon helpompaa se olisikin vain luovuttaa. Traumoistani puhuminen ja niiden läpikäyminen ei vain ole kovin helppoa ja melkein koko elämäni niitä yksin kantaneena niistä puhuminen on kuin sitä ei saisi tehdä edelleenkään.

Olen ollut aina piilossa vahvan ulkokuoren alla ja piilotellut tunteitani. Olen aina nähnyt vain viisaampana tuntea syömisen kautta ja satuttaa itseäni lisää. Nyt pitäisi opetellakin syömään ja olla kokematta siitä huonoa omaatuntoa. Opetella näyttämään tunteeni ja oppia nauttimaan elämästä. Kuitenkin tällähetkelläkään minusta ei mikään tunnu hyvältä, eikä mistään saa mielihyvää. Tuntuu kuin olisin kuoren alla joka estää minua tuntemasta mitään hyvää.

Niinpä olenkin miettinyt että miten oppisin tuntemaan taas jotain, niinpä olenkin miettinyt että haluaisin tehdä kaikkea erilaista. Hypätä benjin, lähteä melomaan, patikoimaan, reissaamaan ympäri suomea, lähteä ulkomaille, muuttaa? Tarvitsisin vain ystäviä rinnalleni, jotta saisin kaiken aikaiseksi. Joten etsintäkuulutankin heitä!? Olen vapaalla, jos tarvitset seuraa olisin käytössä ja myös tarpeessa seurasta :) Call me! :D