Olen päässyt hyvin takaisin jaloilleni ja takaisin ahkerasti työntekijäksi, tosin yrittäjänä nykyään. En vaihtaisi sitä mihinkään, vaikka joskus se onkin ihan helvetin rankkaa tälläiselle kaikesta stressaavalle ihmiselle. Mutta nykyään osaan pitää vapaapäiviä ja kuunnella kroppaa. Nytkin sydän käynyt vähän ylikierroksilla niiniin päätin pitää pitkän viikonlopun, ihanaa! En halua enää koskaan kokea sitä työpaikkakiusaamista mitä näin kilttiä ihmistä kohtaan oli. Uskon että karma hoitaa kenellä menneisyydestä löytyy pisto sydämessään.
Oma kroppa ja mieli ei ole edelleenkään antanut minulle mahdollisuutta palata liikunnan täyteiseen elämään, kroppa ei kestä sitä mihin olen tottunut ja mieli ei halua sitä että palaan takaisin vanhaan liikasuorittamiseen. Pelko ohjaa paljon liikkumista, mutta myös kroppa pistää vastaan kaikin keinoin. Mutta uskon että vielä joku päivä mä olen taas timmissä kunnossa. Vaikka rakastan nykyään mun kroppaa juuri tälläiselle kun se on. Se on paljon sanottu multa! Mutta olen tajunnut sen että vaikka mun mieltä on koeteltu helvetisti tän elämän aikana niin mun kroppa on joutunut myös kestämään paljon, ilman jokaista lihasta, selluliittia ja niveltä mä en olis tässä. Oon siis mielettömän kiitollinen mun kropasta, se on ollut mieletön tässä elämässä ja oon onnellinen juuri tälläiselle kuin olen <3
Elämässä on tapahtunut vaikka mitä näinä vuosina ja viiden vuoden yrittämisen jälkeen ero lopulta tuli kun minä jatkoin vahvana elämääni. Elelen nykyisin avoliitossa ihanassa omassa kodissa miettien edelleenkin mitä haluan tulevaisuudelta, onko tämä se mitä haluan vai elänkö omaa unelmaani, enkä yhteistä. Miten oppisin tuntemaan ja rakastamaan täysillä ja miten uskaltaisin taas luottaa johonkin joka haluaa jakaa elämänsä kanssani.. Miten minusta tulisi parempi ihminen ja onnellisempi. Mitä minä oman elämäni päähenkilönä haluaisin elämältäni. Mutta olen päättänyt että elän päivä kerrallaan katsoen mitä elämä tuo tullessaan. Nyt juuri tässä on hyvä olla, mutta mun tapana on ollut aina ajatella asiat kaikin päin, mun päässä on aina aikamoinen keskustelu menossa.. Saa nähdä mitä elämällä on annettavana!
Yksi asia minua mietityttää edelleen hirveästi; haluanko koskaan lapsia? Haluanko että lapseni joutuisi koskaan kokemaan asioita mitä minä olen joutunut kokemaan, haluanko että lapseni näkee pahuutta tai sairastuu niinkuin minulle kävi.. Samalla minua pelottaa tuleeko kukaan katsomaan minua kun olen mummo, muistaako kukaan olemassa oloani. Vai olisikohan aina menossa oleva mummeli joka ei kaipaisikaan kyläilijöitä.. No katsotaan jos se joku päivä tuntuu oikealta tai jos sellainen vahingossa tulee tai jos minulla edes on ikinä mahdollista saada lapsia, siitä en ole ollenkaan varma kun kaiken maailman hormoniongelmia syömättömyyteni aikanaan aiheutti.
Toivoisin että jokainen ihminen joka tarvitsee ja vaikka ei tarvitsisi, kävisi juttelemassa ammattilaisten kanssa. Toivoisin että jokainen ihminen arvostaisi omaa kroppaansa, ei arvostelisi sitä. Me jokainen olemme erinäkösiä ja kokoisia, mutta kehomme on asuntomme tämän pallolla vierailun ajan. Se on liian lyhyt että kannattaa stressata siitä kuinka paljon painaa. Hyvä mieli lähtee sisältäpäin, sillä ei ole väliä painaako 86kiloa vai alle 50kiloa, kokeiltu on.
Kaikkea hyvää jokaiselle joka tänne vielä eksyy <3
Terveisin nykyään 30 vuotias nuori aikuinen, joka nykyään popsii ainoastaan lisäravinteita silloin kuin muistaa.
Ps. Karnitiini on ihan hemmetin hyvä aine, se paransi mut loppujen lopuksi väsymykseltä. Jos niitä vielä muistaisi popsia, niin pysyis poissakin.. :D
:)
VastaaPoista